maanantai 1. huhtikuuta 2013

Sitä olet mitä syöt!

Eilen mietin lenkillä ruokahommeleita. Entisessä elämässä olisin varmaan ehdottanut pizzan tilausta :/ Mutta onneksi pakkasessa oli seitiä ja siitä se sitten lähti tulemaan! Ruoka nimittäin ;)


Lasivuoan pohjalle papuja (pitävät kalan irti pohjasta ja näin kala ei kiehu irronneissa liemissä), päälle seiti. Seitin hunnuksi raastoin kaksi porkkanaa. Raasteen sekaan kaksi luomumunaa ja paljon mausteita (mm. ruususuolaa, chiliä, oreganoa, basilikaa, mustapippuria). Hunnun päälle vielä aurinkokuivattua tomaattia ja niiden öljyä. Sivuille iskin tomaatteja. Tulee lisäke samalla :)


Kalan lisäksi tein perunamuusia ja kasvispaistosta. Paistokseen tuli punakaalia, tuoretta inkivääriä, valkosipulia, punasipulia, varsiselleriä, paprikaa, chiliä, luomusoijaa, raakasokeria, ruususuolaa ja mustapippuria. Näiden lisäksi iso kulho vihersalaattia joka sisälsi punamangoldia, rucolaa, pinaattia ja vuonankaalia. Mausteeksi balsamicoa ja ruususuolaa :)

2 kommenttia:

  1. Son just eikä melekein näin Minnaseni. <3 Oot niin huippu!! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis <3

    Selevä ku pläkki :)Näi o ja mun syömisten perusteella mä olen kala ja välillä vihannes ;)

    VastaaPoista

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74