tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kasvisruokaa mulle tuokaa!

Kunnon salirutistuksen ja protskun jälkeen tuli huiko joten tuumasta toimeen ja safka tulille ;) Salilla ruttasin ojentajat ja hauiksen. Aijai ihanata!

Vuonankaalia, ruukkusalaattia, tomaattia, kurkkua, tuoretta chiliä, tuoreita herkkusieniä, paprikaa, sitruunaa, oliiviöljyä, ruususuolaa.


Turhaan parjattu kasvisruoka on terveellistä ja monipuolista ruokaa. Kasviksia tulisi syödä puoli kiloa päivässä! Tässä muutama syy kasvisten lisäämiseen ruokavaliossa:

Imeytymätön hiilihydraatti eli kuitu sekä suuri vesipitoisuus lisäävät kasvisten painoa tuomatta energiaa. Näin kasvikset pienentävät aterian energiatiheyttä, jolloin painonhallinta helpottuu. Kuitu myös edistää 
suoliston toimintaa, mikä vähentää suolistosyöpien vaaraa.

Kasvisten lukuisat antioksidantit, muiden muassa C-vitamiini, beetakaroteeni ja lykopeeni, ehkäisevät sekä syöpää että sepelvaltimotautia. Antioksidantteja tarvitaan myös hyvän vastustuskyvyn ylläpitämiseen.

Kasviksissa antioksidantteja saadaan juuri sopivasti ja hyvinä yhdistelminä - pillereiden kautta nautittuna saanti voi olla epätasapainoista, mikä voi jopa heikentää terveyttä.

Kasvisten kalium toimii natriumin vastavaikuttajana. Verenpaineen säätelyssä runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio onkin aivan kulmakivi. Jopa lisätyn suolan vaikutus verenpaineeseen on vähäisempi, jos ruokavaliossa on oikein reippaasti vihanneksia ja hedelmiä.

Kasvissosekeitto, keitin kasviksia vaan vähän jättäen ne puolikypsiksi. Näin tallelle jää enemmän ravintoaineita kuin loppuun asti/liikaa keitettäessä. Soseutuksen jälkeen perään 2 dl kermaa :) joka ei tietenkään ole pakollinen!

Yritin muotoilla kermasta sydäntä <3 Alkusalaatin ja keiton kupeeseen täysjyväpatonkia. Ihanan kevyt olo ja silti masu täynnä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74