lauantai 16. helmikuuta 2013

Lovely lauantai

Heippis kaikki ja loisto lauantaita <3

Lueskelin aamulla vetovoiman lakia, siitä kuinka ajatuksemme ja tuntemuksemme vaikuttavat elämäämme. Ja että luotto kaiken onnistumiseen tuo varmuutta ja sitten se vaan oikeesti menee niin. Huolehtiminen tuo huolia ja luottaminen tuo luottoa. Turha vastustus tuo vaan sitä lisää, kuka sitä haluaa? En minä ainakaan.

On myös luuloja ja uskomuksia oman elämänsä kulusta. Ne luulot kandee heittää pois ja avata itsensä kaikelle uudelle ja ihanalle. Luuloissa saattaa pahimmillaan olla oletuksia, ettei mulle tapahdu ikinä mitään. No sillähän jo itse oikein sysää pois kaiken tapahtuvan. Se on takuuhomma saada sitä mitä tilaa. Negatiivisuus sisältä päin antaa negaa ja kierre on valmis. Muutut siksi mitä vastustat. Kaikki vastustus vie energiaa. Helpompaa keskittyä siihen mitä haluaa! Ja olla niinkuin olisi jo siinä mihin haluaa.


Voi olla, että toistan taas itseäni, mutta haluan hokea näitä juttuja. Haluan muistuttaa itseäni näillä asioilla jatkuvasti. Koska voin vaan puhua itsestäni, kuulla itseni ja olla oma itseni. Siksi voin muuttaa vain itseäni. Voin vaan kehua itseäni ja arvostella itseäni. Tänäänkin voin vaan nostaa oman rautani ja vetää sitä puoleeni :) 

Mahtavaa!!! Muutos lähtee itsestäsi! Jos haluat sitä, tätä ja tota, ala toteuttamaan niitä. Liimaa asioita kuvaavat asiat paperille ja laita paperi näkyvälle paikalle. Mene päivä päivältä lähemmäs haluamaasi. Usko joka päivä saavuttavasi se. Mutta jos itsetuntosi tai onnellisuutesi riippuu jonkin saamisesta, niin olet sidoksissa siihen. Sidoksista vapautuminen on ehto, joka pitää purkaa. Tarkkaile ajatuksiasi, ole rehellinen. 

Liikunta on lääke, auttaa myös hyvänolon tunteeseen. Ainakin täällä se toimii! Jollain muulla toimii jokin muu. Tee sitä mikä tekee hyvää oloa. Tiedän, että kuulostaa hankalalta: "Elä kuin eläisit viimeistä päivää". Tätä voisi helpottaa ajattelemalla, elä kuin olisit juuri syntynyt ja avaisit silmät ensimmäistä kertaa. Elä kuin et omistaisi mennyttä etkä tulevaa, et olisi tietoinen mistään. Et omaisi uskomuksia ja rajoituksia etkä antaisi syitä millekkään. 

Vielä lopuksi: Myönteiset asiat ovat aina voimakkaammin latautuneita kuin kielteiset. Henkinen hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen, keho voi parhaiten iloisena, hymy nostaa huulia, vedät puoleesi pelkkää hyvää ja annat pelkkää hyvää. Kun muutat itseäsi, muutat kaikkea! Jos jokin asia tökkii, muuta se itsessäsi ja asenteessasi. Vain itsesi kautta kaikki muuttuu. 

Rakkautta ja hyvää vointia Sinulle! Olet mahtava! NIIN, juuri SINÄ! Kiitos kun olet täällä kanssani! Kiitos!

5 kommenttia:

  1. I agree! Ja miten totta tuo vetovoiman laki onkaan!

    VastaaPoista
  2. Just näin!
    Kiitos tästä kirjoituksesta, oli tosi innostava!

    VastaaPoista
  3. Mä olen niin kiitollinen teistä <3 Saan suunnatonta iloa kun luette ja kommentoitte tekstiäni! Jes. Mä en olekkaan yksin ja oma muutokseni on se mahdollisuus ihanien ihmisten seuraan :-) Kiitos rakkaat!

    VastaaPoista
  4. Mahtava teksti ja joka ikinen sana niin totta!!!!! :)
    Huikeeta viikkoa!!! :))

    VastaaPoista
  5. Kiitos ja sinne kanssa ihan parasta viikkoa :)

    VastaaPoista

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74