keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Happy Happy Joy Joy

Viime aikoina onnellisuus on ollut esillä vaikka missä. Tai sitten vaan olen kiinnittänyt asiaan huomiota ja siksi huomaan kaikki siihen liittyvät kirjoitukset. Se mihin keskittyy, lisääntyy :) Olen kiitollinen siitä, että onnellisuuteni lisääntyy <3

Jos on onnellinen niin miksi se pitää kätkeä? Miksi onnellisena en hypikkään kaduilla tasajalkaa ja naura kovaa ääneen? Miksi on sellainen olo, ettei uskalla näyttää onnea? Jos niin tekisi, mitä tapahtuisi? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua?

Luulenpa, että moni luulisi hulluksi tai pitäisi idioottina. Mutta mitä sitten? Heidän luulo ei ole sinun tieto. Kaikki tuntematon pelottaa. Jos ihminen ei ole onnellinen, niin ei hän sitä tunnista myöskään toisesta? Sääli heille, sillä onnea ei voi ostaa, eikä sitä voi tuntea toisen puolesta! Se on asia, joka pitää itse tajuta ja tuntea.

Voi miksi onnellisuus on jokin suuri saavuttamattomissa oleva myytti? Sen pitäisi olla yksi jumppa sen hikiliikunnan lisäksi! Päätät vaan niin! Ole onnellinen! Apukeino tähän tilaan on tehdä mahdollisimman paljon asioita, joita pitää. Olla heidän kanssaan, jotka ovat onnellisia ja kannustavat sinua. Käydä mahdollisimman paljon mukavuusalueen ulkopuolella. Olla kiitollinen mahdollisimman monesta asiasta. Lopettaa ajatus sitten kun ja mutta kun. Tunnistaa tarve, hakeeko vaan tunnetta olla onnellinen? Senhän saa vaikka lottovoitosta. Raha antaa tunteen, että olenpa onnellinen, mutta raha ei tee sinua itseä onnelliseksi!

Miten? En osaa! Ei se ole helppoa.... Selityksiä riittää! Jos oikeasti ei osaa olla onnellinen, niin kannattaa muuttaa Afrikkaan nälkäleirille tai Siperiaan vankilaan! Jos sieltä selviää ikinä takaisin, osaa varmasti arvostaa pikkulintujakin! Miksi pitää niin kovasti vastustaa kaikkea? Miksi ei uskalla vaan hyväksyä, että on onnellinen? Kannattaa harjoittaa kiitollisuutta JA PALJON! Jos ei ole onnellinen, niin kiitollisuus vihkoa kannattaa pitää mukanaan ja kirjoittaa siihen kaikki kiitollisuuden aiheet! Vai luuletko ettet löydä niitä? Ota oppia vaikka tästä!

Vaikka itse yritän elää mahdollisimman paljon ilman harmituksen aiheita, on pakko myöntää harmitukseni kateudelle. En kuulu niihin, jotka ovat onnellisuudesta kateellisia. En halua, että ihmiset kätkee onnen, koska se ei saisi näkyä. MIKSI?! Eikö kukaan ymmärrä, että jos on toisen onnesta kateellinen, NIIN SE ON YKSI OMAN ONNELLISUUDEN ESTE!

Vertaaminen itseään toisiin on täysin turhaa. Se ei tee onnelliseksi sinua jos naapurilla on uusi auto. Tuskin se tekee häntäkään onnelliseksi! Materia ei tee ketään onnelliseksi. Se on vain tavaraa. Päinvastoin, mitä vähemmän kaikkea krääsää on ympärillä, sen parempi olo. Materiasta luulemme saavamme onnellisuuden tunteen koska haluamme sen. Kaikkihan on kiinni arvomaailmastamme. Mitä me arvostamme ja tavoittelemme.

Jos aina haluaa tiukasti pitää kiinni kaikesta tyyliin "Minä itse" ja "Ei tartte auttaa" on se sen tason vastustamista, että siitä on onnellisuus kaukana. Kannattaa antaa vähän löysää ja luottaa siihen, että kaikki hoituu. Keskittyy itse hengittelemään ja lähtee vaikka kävelylle metsään, sillä aikaa universumi hoitelee asioita, jotka todella ovat selkeästi mielessäsi. Unohda kontrolli ja tehokkuus! Vetovoiman laki hoitaa asioita juuri niin kuin pitää. Jos lopputulos ei miellytä vaikka läheisiäsi, älä harmistu. Asiat hoituvat juuri niin kuin sinulle on juuri nyt parasta. Usko pois. Jos olet kovin suorittava kontrollifriikki, saattaa asiat hoitua juuri niin, että saat hengähdystauon. Koska tarvitset sitä ja salaa olet toivonut sitä mielessäsi. Kun saat sen, voit kiittää itseäsi! Jos vastustat sitä esim. yhteiskunnan painostuksesta, saat luultavasti jotain radikaalimpaa, joka varmasti pysäyttää sinut. Ota kaikki saamasi kiitollisena vastaan. Kaikella on tarkoitus!! Usko pois!

Kaiken tämän luettuasi (kiitos jos jaksoit tänne asti :) olet hukassa? Et löydä mitään kiitollisuuden aiheita? Olet edelleen kateellinen toisen onnesta? Hommahan toimii niin, että jos näin on, kaikki mitä sinulla on voidaan ottaa pois. Kaikki! Se on tämän elämän oppi sinulle. Ota sekin vastaan kiitollisena. Jos olet yllättäen taivasalla alasti, niin ymmärtänet miksi?

Lumista pakkaspäivää juuri Sinulle ja katso kaunista luontoa. Ihastele puiden huurua, kuuntele puron solinaa, aisti pilven hattara taivaalla <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Moikkeliskoikkelis! What´s up you lovely? Seuraa myös Instagramissa: Oikku74